perjantai 27. tammikuuta 2012

Minä ja musiikki

Okei, OneInAMillion pyysi minulta, että kertoisin hiukan näistä musahommista, miten tutustuin mihinkin bändiin ymsyms. Joten aattelin, että teenpä tästä nyt sit sellasen postauksen, missä kerron kaikki muistamani vaiheet tielläni musiikin kanssa. Koska niitä on paljon ja se koko homma alkaa jo, kun olin ihan pentu. 


Eka suosikki-bändini oli Iron maiden. Tää oli sitä aikaa, kun olin ehkä around 3-5 ja muistan kuunnelleeni can I play with madnessia ainaki äärettömiä kertoja. Itseasiassa muistan sen levynkin, minkä mun veli sillon joskus sai (kannet tossa yläpuolella) ja luulin sillo, että Bruce Dickinson on tollanen luurankojäbä ja olin niin myyty sille, et halusin sen kanssa naimisiin. Ah, fanirakkauden määrää. Opetin myös Hennan kuuntelee Iron Maidenii ja seki diggaili siitä aikalailla.

Kun olin around 5 tai korkeintaan 6 niin meille ostettiin tää GTA Vice city. Siinä oli sellanen maailman paras rock-radio, mistä tuli mm. Mötley Crüee, Twisted Sisterii ja W.A.S.P:ii. Niihin ehdein tutustumaa siinä samalla hiukan, mutta kun pelattii sitä sisarusten kaa ni aina kun oli moottoripyörän seläs tai autossa ja pyörähti käyntii Quiet Riotin cum on feel the noize nii piti pysähtyy ja kuunnella se biisi loppuun. Se oli jotain niin mahtavaa ja kuuntelen sitä vieläkin. Sitte mun sisko osti itellee sen levyn ja samaan aikaa veli osti itellee Kissin jonku levyn, mikä soi kans välillä. Mut Quiet Riot oli mun uus suosikki ja Hennakin tykkäs siitä.

Manowar alko soimaan mun veljen radiossa aina vaan useemmin ja useemmin ja päätinpä sitte itekkin joskus pistää ton poltetun Kings of metallin pyörimään ja tykkäsin tosi biiseistä Hail and Kill ja Heart of steel. Tätäkin siis kuuntelin aikalailla, ja aattelin, ettei mitään parempaa oikeesti ookkaan. Eikä kyl siihe aikaa ollutkaan! Enkai mä mitään niistä sanoista tajunnu, mutta niiden innottamana ainaki leikittiin kaikkii hienoja leikkejä, kuten turnajaisii ja semmosii :D

Saipahan sitten joskus 2000-luvun alussa veli itelleen ton Lordin Get heavyn ja sitä sitte soitettii ja söin ekaa kertaa sitä kuunnellessani Werther's orginal-karkkeja ja mun lempparibiisi siitä oli varmaan Rock The hell outta you. Oon siis tienny Lordin jo kaaauan ennen euroviisuja. Tykkäsin myös kaikista Lordin musavideoista. Etenkin Blood Red Sandmanin musavideo, se oli mun lemppari ja olin ihan rakastunu Kalmaan ja en tykänny yhtään, kun se lähti Lordista.



Sitten tapahtui jotain kamalaa mitä kadun ja häpeän enemmän, kun mitään muuta tässä maailamssa. Tykkäsin Pikku G:n Me ollaan nuorisoon ja sain isältä joululahjaks sen levyn ja se soi maailman tappiin asti. Sitten ihan kyllästymiseen asti kyllä.. koska tää vaihe kesti vaan vuoden, jolloin melkee retkahdin samanlaiseen musaan, kun Clarissa, KUNNES....

Siskoni osti ton Teräsbetonin Taivas lyö tulta-singlen ja se oli jotain niin mahtavaa. Siinä oli myös se Pyhä maa ja joku haastattelu, minkä totesin tylsäksi. Mun ehdoton suosikkini oli J.Ahola, mut tykkäsin myös tosta niiden Rumpalista J. Kuokkasesta. Okei, tykkäsin kyl niistä kaikista, koska niillä oli kireet nahkahousut, pitkä fleda ja aseita.. musta ne muistutti kivasti Manowaria.

Näillä menin sitten ihan neljänteen luokkaan asti, jolloin rupesin kiinnostumaan enemmän 80-luvun musasta, ja semmosesta. Veljellä oli sillon jo vino pino KISSin levyjä ja diggailin niistä, joten rupesin itekki kuuntelemaan enemmän sitä. Mun suosikki biisini oli yllätys yllätys I was made for loving you mutta myöhemmin, kun rupesin kuuntelemaan sitä enemmän ja enemmän niin aloin kyllä diggaileen muistakin biisesitä ja nyt suosikkibiisei on kyllä kertyny enemmänki.

Sitten otin harppauksen viidennen luokan keväällä, vähän erilaiseen suuntaan. Nimittäin Marilyn Manson alko soimaan enemmän ja lopulta olinki keränny jäbästä niin mielettömästi tietoo, ettäh. Ihailin Mansonissa kaikkea. Musta sen taideteokset ja näkemykset oli hienoja, se oli (ja on edelleen) hyvän näkönen ja sen biisit oli ihan omaa luokkaansa. Olin jälleen kerran myyty.

5lk:n vaiheilla Manson ja Kiss-buumin jälkeen kuuntelin veljen kanssa Girls, Girls, Girls-biisiä ja kattelin albumin kansia, missä oli parhaimman näkönen jätkä for all time. Osotin vaa kundii ja veli kerto sen nimeksi Nikki Sixx. sen jälkeen se sano, että se on kuollu kerran. Sen jälkeen olin myyty ja halusin tietää siitä bändistä ja Nikki Sixxistä kaiken. Mötley Crüesta tuli mun uus suosikki-bändini ja se on mun toinen suosikkini edelleenkin. Oon aina kuullu sisaruksien sanovan, et Rock 'n' roll-maailma on perseestä, ja kukaan niistä ei takuulla oo perehtyny siihen kirjojen kautta enempää, kun minä. Voin sanoa, ne ei tiedä mitään muuta, kun lausahduksen "Sex, drugs and rock 'n' roll" ja samalla tavalla vois sanoo joka musa-genrestä.

5 ja 6lk:n välisenä kesänä tuli Michael Jackson. Tää mies tunnettiin myös nimellä Popin Kuningas ja diggailin soitella Beat it:iä Guitar herolla. Sit jätkä delas, ennenkun olin erikoisemmin ehtiny tutustuu koko muusikkoon ja sen näkemyksiin. Tiesin vaa, et se osas tanssia saatanan hyvin ja ihailin sitä, koska siihen aikaa itekki vielä tanssein paljon. Päätinpä sitte ottaa selvää tästä heebosta ja pian olinki ostanu sen kaikki levyt (okei, multa puuttuu vieläkin kaks!) ja rakastin sen musiikkia ja näkemyksiä. Ja edelleen, ne ihmiset ketkä sanoo että Jackson oli pedofiili, on väärässä! Koska tää dude loi ite aluks sellasia juoruja, että sen levyt myis paremmin. Valitettavasti se lisäs myös lehtien myyntiä, joten media alko luomaan ite mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita ja sai taustatukea kaikilta Jacksonin vihaajilta.



Joskus v. 2010 alkukeväästä kuunneltiin veljen kanssa paljon musaa ja soittipa tää mulle sitten Crashdïetin Riot in Everyonen ja rakastuin ensisilmäyksellä. Kaikki siinä bändissä ja sen musassa oli jotain taivaallista. Kaiken lisäks se oli mukava varmistus siitä, ettei Rock 'n' roll ikinä kuole. Crashdïetin keulahahmo  Dave Lepard olikin mun seuraava kiinnostuksen kohteeni. Ymmärsin jo tohon aikaan englantia hyvin, joten sanotukset kiinnosti muo paljon. Kuulin mun veljeltä, että Lepard teki itsemurhan v. 2006 ja en voinu oikeastaa muuta, kun istuu alas ja ottaa asioista selvää. enemmän ja enemmän. Luin haastatteluja, kuuntelin musaa eri aikakausilta ja pian huomasin, että tää bändi oli ehdottomasti mun toinen suosikkini. ja on edelleen. Eniten diggailen toki Daven aikasesta tuotannosta, mutta oon enemmän, kun ilonen, että Crashdïet on löytäni Simon Cruzin keulahahmokseen. Oon ilonen, että bändillä menee täl hetkellä varmana paremmin, kun koskaan ja ne on jättäny bändin kurjan ja epäonnisen menneisyyden taakseen.
___________________________________________________________________________


Viimevuoden syksyllä tutustuin Joniin paremmin ja se linkkaili mulle yhtä sun toista bändiä, joten nykysin kuuntelen niin miljoonia bändejä, etten IKINÄ sais listaa valmiiksi unohtamatta jotain elintärkeetä siitä pois. Musiikki opettaa paljon, musta se opetti tälläsen kun olen, ja on edelleenkin puolet mun maailmaani.

Uskokaa tai älkää, tein tätä postausta varmaan kaks tuntia.. :D

7 kommenttia:

  1. Hei tää postaus oli tosi mielenkiintonen, kiva silleen tietää aina et miten eri ihmiset on löytäny tän loistavan musiikin, niit kun on nii paljon erilaisii tarinoita :D Oon kelannu joskus kans et tekis ite tälläsen :)

    VastaaPoista
  2. hei tee ihmeessä! :) Ja totta, musta on ainaskin kans hauska kattoo millee ketäkin on löytäny musiikin elämäänsä ja millasii mielipiteitä ihmiset jakaa siitä.

    VastaaPoista
  3. heikiva tää! (: Nikki Sixx on kyllä jotain niin maagisen lumoavaa ulkonäöltään, et voisin tuijottaa sitä koko loppu elämäni :´D

    VastaaPoista
  4. Täytyy myöntää että näytä on aina yhtä mielenkiintoista lukea. :3 Vitsit kun vaan mainitsit W.A.S.P.:in etkä kirjoittanut siitä sen enempää (snif, olen pettynyt xD).

    Ja nyt olen kamala ja myönnän itsekkin kuunnelleeni joskus hieman Pikku G:tä. Voi elämä! Juuri tuo sama kipalekkin..

    Mutta niin.. Tuntuu että tän musiikkimaailman kuuntelijat omaa aina jonkinlaisia tarinoita.. Uskomatonta kuin se onkin. :3 Ja kivasti Crashdïet tuola. Mötley Crüekin loistaa hienosti, mutta Nikki Sixxistä en oo ikinä löytäny mitään hohdokasta (karmea totuus :o). Mick on enempi itelle se mielenkiintosin heppu. Mutta hyvä postaus tämä! ...ja btw tuo sun uus banneri on hieno. :]

    VastaaPoista
  5. Joo, no oon näny W.A.S.P:in kyllä livenä, ja se on mm. mun isoveljeni suosikkibändi, ja diggailen kyl itekkin, mut se ei oo mullistanu mun elämääni mitenkää erikoisesti :D

    Jooh, tiiän aika monta ketkä diggaili tosta Pikku Geestä, ja ite valitettavasti kuuluin siihe joukkoon joskus, koitan vaan haudata sen menneisyyteen :D

    Joo, musiikin löytäminen ja sen merkityksen tajuuminen itelleen on aina omanlaisensa tarina. Mulla se oli tiivistettynä tollanen.
    Jajoo, mulle Nikki on aina ollu rock 'n' rollin avaushenkilöitä, vaikka se tulikin noin "myöhäsessä" vaiheessa, mut Mick on kans yks jumala. Sen lisäks et se on hyvä soittamaan se on saatanan kova jätkä :)

    VastaaPoista
  6. Erinomainen ja mielenkiintoinen postaus, TOSIN kannattaa muistaa, että kirjat ovat aina kirjoja. Kaunisteltua fiktiota, jonka on tarkoitus myydä. Oli se sitten elämänkerta tai ei. Elämänkerratkaan eivät kerro koko totuutta. Rock'n roll-maailma on täynnä huumesekoiluja, naisten hyväksikäyttöä liukuhihnalla, kännipersevammailua ja tyhmäilyä (tosin se on täynnä myös sitä toista puolta ja kunnon ihmisiä). Mitään, missä on ihmisiä, ei sovi katsoa liian naivisti.

    Itse rakastan rockia, mutta sen seksin, huumeiden ja alkoholin ympärillä pyörivä maailma (silloin, kun se siis on pahimmillaan), ei innosta minua. Musiikki on hyvää, liian kapinallinen hälläväliä-aate taas ei. Onneksi on olemassa myös asiallisia rokkareita, jotka osaavat sekä käyttäytyä, että pitää itsensä kunnossa JA tehdä vielä hyvää musiikkiakin.

    VastaaPoista
  7. En nyt varsinaisesti sanois että ykskään bändielämän kerta on mitenkään kaunisteltua.. mutta just tota tarkotan, koska toi lause "sex, drugs and rock 'n' roll" vois ihan hyvin olla vaikkapa "sex, drugs and rap". Musiikkiin ja rock maailmaan liittyy paljon enemmänkin, kun vaan seksi, viina ja naiset. Toki nekin liittyy joka bändin kohdalla enemmän tai vähemmän, mutta kun siihen juttuun paremmin uskaltautuu tutustumaan edes kirjojen kautta niin saa aika paljon erilaisia näkövinkkeleitä.

    Ja tää, että bändielämänkerrat on fiktiota.. ei se ihan silleen mene.

    VastaaPoista