perjantai 8. kesäkuuta 2012

Rockin' Hellsinki 2012


Eilen oli siis tosiaan tää Rockin' Hellsinki 2012, mistä nyt meikäläisten keskuudessa siis puhutaan hirveesti paljon, mikä lienee aiheellista, koska toi oli yksinkertasesti mun elämäni paras päivä. En mä osaa sitä millää muulla tavalla kuvailla, oikeesti meno oli ihan sekoa, bändit oli KAIKKI hyviä, oon vieläkin ihan fiiliksissä ja joka paikka niin törkeen jumissa ja hiukset haisee ihanasti vieläkin röökiltä ja festareilta - parasta!




Lähettiin siis tossa joskus 11 aikaa ajamaan minä, Clarissa + veljet ja Tiia (ei käryä kuka oli hän). Ajettii kakkostietä pitki ja ah sitä tietöiden ja rekkojen määrää ja randomeja nopeusrajotuksia ! Pysähdyttii lisäks jossai vaiheessa munalandiaan eli Forssan k-marketille, joka on siin ympärivuorokautisesti auki (tais siinä olla joku hesejuttuki samassa), ja käytiin vessassa siellä (kaikki ketkä käy festareilla kyl ymmärtää miks koittaa pyrkii käymää menomatkan ja tulomatkan aikana vessassa).











 Oltii perillä joskus about hiukan ennen, kun portit aukes, suunnillee puol neljän aikaa. Joku venäläinen jäbä tuli puhuu mulle ja Clarissalle ja halus ottaa meistä kuvan (?!). Oli ihanaa koittaa saada jotain selvää sen sakdgasdgasgd-aksentista.

Neljän aikaa aukes portit.Mentii heti sinne lavan eteen ja päästii nii törkeen hyville paikoille, jihuu! Silja tuli sinne pian ja viiden aikaa aloitti 
Crashdïet. Ne jätkät kyl osaa hommansa oikeesti pakko sanoa. Simon poltti lisäks housunsa keikan lopussa, ehkä parasta jälleen!Yleisö oli jo tollon ihan sekasin, mukaanlukien minä joka hyppi siel jo jalkansa paskaks ja huus äänensä käheeks. Mut empä ollu ainoo. Meen takana oli lisäks joku kännijäbä, ketä töni muo ja Siljaa koko ajan :D




Ton keikan jälkee mulle tuli ihan käsittämättömän paha olo. Ne vikat biisitki oli vähän sellast sinnittelyä, koska no oo ny sit siinä hyvä katsoja paahtavas auringossa ahtaassa pikkutilassa. Aikalailla noiden poistuttua lavalta me lähettii hakee itellemme vettä, ja hinta oli festarit tuntien ihan naurettavaa kiskontaa.
Palattii takas lavan lähelle ja Mimmi tuli nopeesti moikkaamaan, Joni ilmesty jostain sieltä sotkemaan mun hiuksiani kera ystävänsä "tos o jotai vartiatouhuu" "ei oo ko mä seison täs" "aha". Hekin katosivat suht nopeesti, jonka jälkee bongattii  Peter London ja mentii jutskaa sille. Ja oli ehkä about kiltein ja kohteliain ihminen mitä oon ikinä tavannu.



clarissa jumaloi muo kun oon saanu sun digikamerakuvistas näin hyvälaatusii!
en jumalauta oikeesti sit oo noin kalju
Heti ton jälkee siirryttii takas sin lavan luo, koska Hardcore Superstar alotti. Jälleen oli oikeesti bout eniten mahtava show, en oikeesti osaa sanoo mitään. Koko päivä vetää meikäläisen vieläkin IHAN sanattomaks, sen lisäks et kaikki toi oli niin saatanan surrealistista niin se oli niin parasta, niin parasta. Jokatapauksessa, kun HCSS esiinty, taidettii ottaa huomattavasti enemmän videokuvaa, ku valokuvii, mutta tässä nyt nää hurjat kaks kuvaa, jotka oli musta helvetin onnistuneita. Nää kaikki kuvat on siis Clarissan ottamia, mä vaan oon rajaillu ja muokkaillu näitä.




Jostain syystä en jotenki muista yhtää mitä ton jälkee tapahtu, treffattii muistaakseni velikultien kanssa ja puheltii jotain, jonka jälkee harhailtiin päättömästi vaa ympäri mestaa ja mentii sitte ettii hyvii paikkoja, koska n. tunti ja Mötley Crüe alottais. En toki jännittäny tässä vaiheessa yhtää, olin vaa kaks vuotta odottanu, että ne näkis uudellee, kun sonisphere 2010 oli vähän perse.

Saatii taas helvetin hyvät paikat, nyt myös siks, koska meen takana sattu olemaan meen uudet ystävät ja kun Crüe rupes esiintyy joskus hiukan yli kaheksan ni se ihana huudon määrä. Oikeesti, festareilla on nii parasta se, kun saa olla hyvässä yleisössä ja tää oikeesti oli sitä. Saatii ihania taisteluarpiakin en ees tiedä mistä, mut mulla oli mm. selässä joku jälki ja Clarissalla oli kädessä ihana jälki, sen korvareikä melkee repes ja joku lihaski revähti.







jumalan terve!

Mötleyn jälkee tiesin jo ettei oikeesti mikää vois mennä pilalle. Sanottii heipat mee ystäville, ketkä oli hiukan pettyneitä, ku ei voitu lähtee niide messii jatkoille, ja mentii backstreet kojun lähelle venailee, ettei jouduttais menee vittumaisuuden ruuhkaan ja tättärää, mr. Cruz oli siellä kans ja teki lähtöä mut suostu kun suostukin sit jäämään siihen hetkeks. Otettii kuvat etc. touhu, herra oli vaa niin saatanan jurrissa että sil sai näyttää about 10 kertaa, et mis on kamera, ennenko välähti. Rokkarit on rokkareita, gotta love 'em.





Parasta, en oikeesti voi sanoo mitää muuta.  Mul oli oikeesti poru kurkus jokasen hitaa biisin aikana, ehkä vaa siks että oon venannu tätä tapahtumaa joulukuusta asti ja siks, että noi on kaikki satavarmana mun suosikkibändieni listalla. Jos vois kelata aikaa taakseppäin... Nomut, on kuvat on muistot ja koko kesä täs ny viel edes. Meikäläinen kuittaa, ennenko tää karkaa käsistä. Heihei!


ps, en oo vieläkää saanu korjattua blogini paskaongelmia. Joku sano, että pitäis tehä uus blogi, mutta vitut oon tekemässä. jatketaan sitte tällä, hyvin tällä o pärjätty.
Kiitokset ja kuitokset. tsau!

9 kommenttia:

  1. YYYHYHYHYHYHYHYHYHYHY EN TOKI OLE KATEELLINEN koska sulla on yhtärit Simonin ja Peterin kanssa ! yhhyyy. :D

    Mut eilinen oli niin jotain mahtavaa ;___; ♥ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, noo kyl säki niide kanssa viel joskus samaa kuvaa eksyt :D
      Jajoo, tosiaa eläisin sen mielelläni uudellee sata kertaa! ♥

      Poista
  2. ÄÄÄ KATEELLINEN IKUISESTI. ensinnäki yks pääsee tonne ja toiseksee saat vielä kuvatki noitten kaa DD: itken verta täällä. Mut oikeesti ''kaikki ketkä käy festareilla'' EI KOLMEN BÄNDIN ESIITYMINEN OLE _FESTARIT_ ?!? :DD se on festarointia kun bändejä on se 50 ja rymyät kole päivää mudassa iha fiiliksissä ::D !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinunkin päiväsi vielä koittaa! :D
      no jumalauta paska bajamajat tuollaki oli ihanku festareillaki!

      Poista
  3. Tuolla oli huipuinta koskaan! Maukas blogi, oot hurjan nätskä!

    - Annina
    anniina-emilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihii juu niin oli! ja voi vitsi, kiitos! ♥

      Poista
  4. Awww kuvat Londonin ja Cruzin kaa, oon kateellisuudest vihreenä :OOO
    Mulla meinas napsahtaa seuraavana päivänä päässä ku herra Sweet oli fb:n kuvien perusteella sitte vissii just sillä suunnalla hiihelly kun minä ja EN NÄHNY 8(
    Ps. Simme vähä lähteny... Astetta enemmän hajosin :"D

    smokeandrevenge.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höhöö, toisel kerral sitte bongaat ne >:c
      Jajoo, Simme o aikalail pelti kii. Toisaalta, se oli bäkkärillä ollu nii lärvit ettei pysyny enää edes pystys. Olis niin pitäny nähä :D

      Poista
    2. pakko kyllä bongaroida! :)
      Haha ois voinu olla joo mahtavan näköstä :"D

      Poista