sunnuntai 4. marraskuuta 2012

silent nakkila & syysloma


on tosi kiva olo. Kerrankin tuntuu siltä, että suurin osa asioista menee aika hyvin. En oikeastaan tiiä mistä aloittaisin kirjoittamisen, kun on niin paljon kerrottavaa. Jospa sitä jostain yrittäisi alkaa.


 27.10 lauantaina oli tosi jees mielenosoitus. Oli kiva nähdä kaikkia näitä ihmisiä. Koko syysloma oli onnistunut. Oli kiva nähdä Miisaa, jota mulla oli ihan hirveä ikävä. Typerää että asutaan niin kaukana toisistamme. välimatkat on aina perseestä. joskus tuntuu etten jaksaisi edes kävellä sitä 200 m Clarissan luo. sekin liian pitkä välimatka.

Menin Kouvolaan tiistaina ja lähdin sunnuntaina. Ja sunnuntaina Helsingissä poiketessa näin Emiliaa ja ehdittiin pyörimään hetki siinä kaupungilla. Oli niin kiva nähdä häntäkin, toivottavasti pian uudestaan. Harmi että syysloma on vaan viikon. Ja harmi että joululomaa on lyhennetty niin helvetisti. vihaa.




Paskaisia kännykkä jeejeeolentaiteellinen maisemakuvia. miksi? Koska ne tekevät mut suunntattoman onnelliseksi. Eka kuva on siitä, kun istuin dösässä ja olin lähdössä Helsingistä ja aurinko paistoi ja tuntui että olisi ollut kesä. Ympärilläkin istui pelkästään kesän hajuisia ihmisiä. mp3 soitti kesäisiä biisejä. Toinen kuva on epäselkeä ja sumuinen, mutta tykkään siitä, koska silent Nakkila. Tai niinkun Hanna kuvaili kesällä Ronnyn äidille "sausage town". 

Mun viikonloppuni ei mennyt alkuunsakkaan suunnitelmien mukaan. mun piti mennä perjantaina Hennan ja Makken kanssa jonnekkin. Meninkin Hannan, Jonin ja Clarissan veljen kanssa ajelulle. käytiin hienossa "baarissa" kuivalahdella.... Sääli etten ottanut sieltä paskanlaatuista kännykkäkuvaa. Kuunneltiin autossa hyvää musiikkia. The Exploitedia, Mötleytä, Megadethia, Vince Neiliä. Ihmettelen ettei kukaan edes ehdottanut Manowaria. oli kai onnea matkassa.

Lauantaina lähdin Nakkilaan. Katsottiin elokuvia ja leikittiin partureita. Ja tietty kuunneltiin musiikkia. niin ja syötiin. ainiin. Vaan päättipä mulle eräs ihana henkilökin soittaa kahteen kertaan. Kai varmistaakseen ettei mulle vaan tule vahingossakaan missään vaiheessa tylsää. Loppuun vielä kuva, kun olin mustahiuksinen. ainiin peeäs, olen blondi taas. onnellisuus.


..

2 kommenttia: