perjantai 4. tammikuuta 2013

Älä tee niinkuin minä teen ei mitä minä teen

Me otimme Sannan kanssa kuvia. Minulla oli mustaa huulipunaa. Olen nyt Sannan luona. Tulin tänne suoraan koulusta. Me lenkitettiin koirat ja Hittavainen. Hittavaista oli pelottava taluttaa. Pelkäsin että se riistäytyy valjaista.

Haluan että olisi jo kesä. Haluan että lumet sulaisi. että paistaisi aurinko. päivät olisi pitempiä. yöt valoisia. voisi olla pitkään ulkona. ei olisi koulua. voisi syödä jäätelöä. voisi matkustaa ouluun ja olla siellä pitkään. olisi rahaa. tuntuu että kesällä pystyy tekemään kaikkea. ja talvella ei mitään. talvi rajottaa muo. haluan maalata.




suututtaa mutta onneksi Emilia on ihana. ja Jael. ja Guille. Pesin Karemin kosteus pyyheellä ja nyt se haisee kukkasilta ja me pilkataan sitä. Apulanta on rakkaus. Hittavainen on ylijärjestelmällinen ja se naurattaa. Haluan nyt suihkuun. täytyy olla nopea. Aamulla on aikainen herätys vaikka on viikonloppu. äh. 

2 kommenttia: