tiistai 26. maaliskuuta 2013

This worm's for ennio


Kevät on ehkä täällä. En uskaltaisi kirjoittaa tätä. Pelkään että se lähtee pois.
Katselin tänään Pariisin lentojen hintoja. Kuuntelen Hardcore Superstaria. Piirsin
viimeviikolla 7 tuntia Jimi Hendrixiä ja pyyhein lopulta kaiken pois. Hän näytti turkkilaiselta.
Pitäisi uusia fysiikan koe. Kaikki kehuivat silmää minkä olin piirtänyt siihen. Sain
pisteen siitä, kun olin selittänyt domino-palikoiden avulla ketjureaktion.
Olen juonut vihreää sitruunateetä paljon. Syönyt marenki-vadelma-jugurttia.
Voidellut leipäni maustamattomalla maitorahkalla. Tehnyt Mimmin kanssa hyvää
jauhelihasalaattia. Kriiseillyt kaikesta. Saanut ihania viestejä. Kuunnellut Haloo Helsinkiä,
Uniklubia, Hardcore Superstaria, Doorsia. Rasvannut pakkomielteisesti huulia.
Tänään kirjoitan ruotsin esseen loppuun, valkkaan huomisen vaatteet, kuuntelen
musiikkia. suljen silmät ja unohdan hetkeksi kaiken pahan.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

miksi se naurattaa, ehkä se on hauskaa

En aina tajua miten voin saada alemmuuskomplekseja koirasta. En aina tajua miten
asiat joskus kääntyilevät hassusti, mutta lopussa kaikki päättyy hyvin. En aina tajua
miten rakastan niin paljon teetä. En aina tajua omaa mieltäni, kun se on huono 
selventämään minulle asioita. Tilasin riihikseen liput. selvittelin kesäjuttuja. tunnen
kuinka lompakkoni kevenee ja hymy leviää kasvoilleni taas. Aurinko lämmittää.
Rajaan silmäni koulun vessassa koska tunsin että jotain puuttuu. Kuuntelen musiikkia
kuulokkeista ja pyörin ympyrää. musiikkia joka räjäyttää tajunnan.
Suunnittelen ihanien ihmisten kanssa kaikkea elämää tärkeämpää. Unohdan hengittää.
Koska aina en voi tajuta tätä kaikkea. En kai tajua vieläkään. Mutta ei se mitään.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

run like it's a getaway


Sinä olet temppeli ja marttyyreiden hautaholvit. niin sä olet mulle avaruus.
Lähdin torstaina Helsinkiin. Ja olin siellä Emilian kanssa. Ja näin
Lauria ja Emmiä. Hekin olivat ihania. Ostimme Emilian kanssa glitter-lakkaa
ja kynsiharjan. Sillä voi tupeerata hiukset. Kuitti on nyt rypyssä.
Näimme kun liukuportaat liikkuivat. Suutuimme kun hc vessaan ei päässyt
enää sunnuntaina. He kai rikkoivat lukon meidän takia. Junassa saa myydä koiria
ja meistä se oli tosi hassu juttu. Kävimme yhdessä ihanassa kahvilassa.
Kaikki tuntui unelta. Sitten koitti huominen. toiset sanovat sunnuntai.  
Mp3 soitti Long time no seen. Olin rikki kuin lasi lyöty raudalla.
Näin Peppiä ja höpötin hänelle kaiken mitä mieleeni tuli. Hän kuunteli. 
Istuin bussin takapenkillä ja katsoin kun aurinko laski ja katosi. Ja nautin joka hetken
jälkeen lisää elämästä. 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

I don't think I want to ever come back to this world again


Kuuntelen Guns N' Rosesia. Muistelen viimevuotta. Viimevuonna tähän aikaan
olin onneton. Tai tästä päivästä onnettomuuteni alkoi. Tänävuonna en ole
onneton. En ainakaan tällä hetkellä. Olin Clarissan luona ja katsoimme
vanhoja kuvia. ja videoita. nauroimme paljon. päätimme että menemme taas
aamupalalle, kun jakso vaihtuu. Ja kun lumet alkavat sulaa. On paistanut aurinko.


On satanut lisää lunta ja se suututtaa. Ensiviikosta tulee ehkä elämäni ihanin.
Näen ihania ihmisiä taas.  Tein tänään leikekirjaa. ja leikkasin kuvia 
seinille. Ja piirtelin ruusuja. alkoi suututtaa kun en osannut. Väritin kaikki punaisiksi.
Ja teippasin ne yöpöytäni sivuun. Näen ne siitä joka aamu. Kuulostaa aika ihanalta. Joo.