maanantai 14. lokakuuta 2013

mut tehtiin lasista



Onnellisuuden, turhautuneisuuden ja erinäisten hajoamispisteiden diasarja pyörii mielessä. Toivon,
että mun maailmani hetkenaikaa voisi olla vain mustaa ja valkoista. Edes sen aikaa, että
saisin muutaman ongelman ratkottua. Tänään kuitenkin otan lomaa siitä. Juon maailman ihaninta
teetä, jonka nimi kuitenkin muistuttaa ahdistavalla tavalla ajasta, jonka haluan hylätä mahongin
väriseen arkkuun, jossa suurin osa mun menneisyydestäni lepää. Toisinaan herää pieni pelko siitä,
että hetkenä jolloin kaikki tuntuu olevan vihdoin ehjää se arkku avautuu ja sen teräaseet pilkkoo
mut jälleen atomeiksi. En uskalla vielä laittaa tavaroita sen arkun päälle, koska nekin särkyisivät
sen avautuessa. Mutta ehkä jonain päivänä vielä.
Verkkokalvoilla on miljoonia kuvia erilaisita tapahtumista ja tunteista. Ja kuinka elävä muistikuva
mulla tulikaan sunnuntaina, kun avasin ikkunan ja aurinko lämmitti vielä. Se lämmitti täysin samalla
kuin vapaa nekalan jälkeisenä aamuna, jolloin istuttiin tyttöjen kanssa lasiterassilla ja päiviteltiin
kuinka on kuuma ja voi vitun vapaanekala. Hassua miten tyhjässä kaksi rataa voi törmätä yhteen.
Ja hassua miten vieläkin tää kaikki tuntuu joidenkin diasarjan kuvien kohdalla hullun epätodelliselta.

tiistai 8. lokakuuta 2013

tulethan tanssimaan veitsen terällä?



Moi syksymasennus. Haluan kirjoittaa sulle nyt juttuja.
Ja kiittää siitä, että et ole vielä tullut kylään. Älä tulekkaan. Naulaan oveni kiinni.
Laitan verhot ikkunan eteen. En vastaa sun soittoihin. Et edes halua tietää kuinka hauskaa
mulla onkaan ollut ilman suo. Voi kuinka paljon olen nauranut ja hymyillyt. Ja kuinka paljon
olen tehnyt kaikkia ihania ja hassuja asioita. Niinkuin nauttinut epäranskalaista wannabe-
keskiviikko viiniä kahvilassa tiistaina. 
 Unohtanut ostamani aurajuuston kauppaan ja selittänyt sitten kuinka ostin aurajuustoa. Saanut maailman ihanimpia puheluita missä
mulle esim. kerrotaan kuinka mua kohtaan tuli kamala kaipuu kun salil eka salil vika-alkoi
soimaan. Ostanut viimeisillä rahoillani lahjanuudelit jotka unohdin lopulta omaan reppuuni.
Ja ennen kaikkea, oon saanut mun tunteeni ehkä vihdoin takaisin. Ja rakas
masentuneisuus, mä solmin niistä nyt lyhteen ja piilotan ne mun kaoottiseen huoneeseeni,
mistä et löydä niitä vaikka kääntäisit koko sekasorron ylösalaisin. Sun vuorosi itkeä. Mä
vaikka jatkan tätä iltaani. ja elämääni.