lauantai 30. marraskuuta 2013

usko mua, mä tunnen sun matkas tarkalleen


Viimeksi kerroin teille yhdestä palapelistä. Jos voisin, niin jatkaisin siitä, koska pelkään
että siinä on vaan enemmän muutoksia. Mutta ajattelin kuitenkin kertoa teille jostain
kivasta, jostain elämää mullistavasta. Yhdestä maailmasta vain. Ja siitä miten vahingossa
ponnistuslaudan reunalla seistessäni liukastuin ja putosin sinne. Olen pahoillani etten
tiedä muuta reittiä. Hassua miten ihmiset usein luulevat pohjaa pahaksi paikaksi. Miten
kukaan ei halua pinnan alle. No okei, kerron pienen salaisuuden: minäkin ajattelin joskus
niin. Ja pelkäsin tippuessani niin paljon, että en uskaltanut pinnan rikkouduttua edes
avata silmiäni. Mutta kun avasin ne tajusin, etten ehkä ikinä ollut tuntenut sillä tavalla
ennen. täysin uusi tunne. Täysin uusi paikka. Maailma missä ei ollut aikaa, ei ikää, ei
arvostelevia katseita, eikä sitä pahaa mikä pinnan yläpuolella kummitteli.
Kun istuu pohjalla tajuaa ettei ehkä edes ikinä osaisi pyytää mitään enempää. Koitin monta
kertaa herättää itseäni, kuvittelin kaiken olevan jotain hyvää unta. Halusin sen loppuvan,
koska halusin todellisuuden mielummin. Niin karulta kuin se kuulostaakin. En voinut
uskoa. Tuntui liian hyvältä. Ja lopulta, kun vihdoin alan tottumaan tähän ajatukseen, että
tämä maailma on totta, että en ehkä uneksi, että kaikki taitaa lopultakin olla hyvin, niin
alkaa tuntua siltä, kuin joku kiskoisi mua pinnalle. Ja sinä, kuka se oletkaan, lopeta,
pyydän. En tahdo lähteä täältä. en tahdo jättää tätä maailmaa, koska en ehkä ikinä löytäisi
takaisin. Ja koska olen täällä enemmän kotona kuin koskaan ennen.


6 kommenttia: