perjantai 13. joulukuuta 2013

too hot to handle, too cold to hold


Aika kuluu parhaiten silloin, kun koko käsitettä ei oikeastaan mieti. Teeskentelee, ettei
sitä ole olemassa. Se kuluu silloin, kun teet asioita mitä et ehkä koskaan ajatellut tekeväsi.
Kun kaikki tuntuu hajoavan lopullisesti käsiin jonkinlainen refleksinomainen pakkoliike
kokoaa kaiken takaisin lähestulkoon ennalleen. Kun on tarpeeksi katkeroitunut, vihainen ja
yksin ymmärtää mitä raivon kätkeminen nauruun oikeasti tarkoittaa. Jokainen, joka
kirjoittaa kirjaa itsestään tajuaa jossain vaiheessa, että teksti loppuu kesken jos ei elä
vähän. Jos ei hetkeksi hylkää kynää ja paperia ja lähde ulos vaikka vain toteamaan kuinka
ihanalta tuntuu vetää puhdasta ulkoilmaa keuhkot täyteen ja puhaltaa se sen jälkeen ulos.

Vastaus kysymykseen "mitä kuuluu?" on yllättävän yksinkertainen. Hyvää. Kaikki on mahdol-
lisesti hyvin. Ja vaikkei olisikaan niin sanotaanko näin kauniisti, ettei vittu kiinnosta. Elän,
olen minä ja se tieto, että se saattaa ärsyttää jotakuta muuta on pelkkää plussaa.
Toivottavasti teillä kaikilla on hyvä päivä, koska mulla on ollut aika hyvä päivä. Eikä tässä
viikossakaan kovin paljoa ole ollut mitään vikaa. Ainakaan mitään mistä pitäisi mainita. 

6 kommenttia:

  1. "Jokainen, joka
    kirjoittaa kirjaa itsestään tajuaa jossain vaiheessa, että teksti loppuu kesken jos ei elä
    vähän." tajusinko tämän jotenkin hyvin väärin vai oletko tekemässä jonkin sortin kirjaa itsestäsi? Jos näin miten paljon olet ikäiseksi olet elänyt (en montaa teini-ikäistä tiedä, jolla on tarpeeksi materiaalia edes novellin kirjoittamiseksi)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarkoitin tuolla pienellä pätkällä enemmänkin sitä periaatetta minkä mukaan itse elän: kokemus kasvattaa. omalla kohdallani olen ainakin huomannut, että uusiin asioihin tutustuminen ja mukaan heittäytyminen opettaa mulle paljon siitä, millainen olen.
      Mutta tokihan sen kohdan voi tuollakin tavalla tulkita. Kyllä meistä jokainen kokee ennen aikuisikää yhtä jos toistakin. Mä saisin kirjoitettua omasta elämästäni hyvin helposti paksunkin kirjan, mutta en koe sen vielä olevan tarpeellista. ehkä joskus myöhemmin.

      ps. kiva kun kysyit, kysele ihmeessä useammin jos joku kohta jää mietityttämään :>

      Poista
  2. kivoja kuvii susta jirkon tumblris.

    VastaaPoista
  3. sä olet ihan saatanan kaunis !!

    VastaaPoista