tiistai 28. tammikuuta 2014

tahtoisin hengittää vierasta ilmaa



Musta alkaa tuntumaan siltä, että minuutit on muuttuneet tunneiksi. Ja tunnit vuorokausiksi.
Vuorokaudet viikoiksi. Ja viikot kuukausiksi. kuukaudet vuosiksi ja vuodet vuosituhansiksi.
Aika on jotain niin pelottavaa. Tahtoisin peittää tietokoneeni alakulman, kännykän ruudun
ja repiä alas jokaisen seinäkellon, mikä uuvuttaa tikityksellään korviani ja tajuntaani
tälläkin samaisella hetkellä. Mitä muuta tähän samaiseen hetkeen kuuluu?
Tyhjänä ammottava teekuppi. Väsyneet kuvaruutua tuijottavat silmät. Syvä huokaus. Ikävä.
Pimeä takapiha ja ikkuna ilman verhoja, mikä saa vähän pelkäämään. Kylmyys. Nälkä.
Jokseenkin silti, kaikesta yllämainitusta huolimatta suupielet nykii hieman ylöspäin. Jos
nyt kysyisi olenko mä onnellinen ja kuinka paljon, niin mun vastaukseni luultavasti olisi
"olen. This much" ja sen jälkeen levittäisin käteni sivuille niin pitkälle kun suinkin saan.
Eli kaikki on hyvin. En ole eksynyt. ps. mun kaulassa kasvaa nyt ruusuja. Olen onnellinen.