tiistai 18. maaliskuuta 2014

liekkejä ja bensiiniä

 Tänään mun päässäni on liikkunut merkillisiä ajatuksia. Viikonloppu loppui oikeastaan vasta eilen.
Taisin tajuta vasta äskön että tää on ehkä mun elämäni onnellisin tiistai. Herään aamulla ja
juoksen keskeneräisen näköisenä pysäkille. Ehdin polttamaan tupakan vain puoleen väliin.
Ärsyttää. Värjään kampauspään hiukset ja niistä ei tullut hienot. Ärsyttää. Syön vain puoliksi hyvää
kouluruokaa yllättävän paljon. Jokseenkin ärsyttää. Pää särkee. Jalat särkee. Kasvojen lihakset on
seonneet. Ärsyttää ärsyttää ärsyttää ärsyttää. Niin ja lumisade. Ärsyttää. Millä vitun perusteella tää
on hyvä päivä? En osaa kirjoittaa sitä, mutta jos olisitte nähneet mun naamani koko päivän niin
luulisitte varmaan että olisin vetänyt jotain piristeitä pääni täyteen kun hymyilyttää niin paljon
koko ajan.
Kai ikuisuus on jonkin kaltainen piriste. Musta ainakin tuntuu siltä.

Ainiin ja ps, sitäkin, että mun viikonloppuni oli kaikessa sekasortoisuudessaan ja hämmentävyydes-
sään täydellinen, enkä olisi voinut toivoa sille parempaa loppua kun eilinen.
Tarvin nyt lisää teetä. Kuuntelen Haloo Helsinkiä ja Jujua. Haloo Helsinki on kevätmusiikkia.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Éblouie par la nuit à coups de lumières mortelles. Faut-il aimer la vie ou la regarder juste passer?

  Olisikohan mulla taas pitkästä aikaa jotain oikeasti maininnan arvoista asiaa.
That I don't know. Mitä mun pariin viikkooni on mahtanut sisältyä?
Löysin kalenterini alkuviikosta. Tai viimeviikon lopulla. Noniin. Se ajatajun takaisin
saaminen oli näköjään joku harhakuvitelma. Kuitenkin, olen oikeastaan viettänyt useampia
tunteja sen selailuun, täyttämiseen ja hyper nauru/itkukohtausten hillitsemiseen. Olen viettänyt
liian vähän aikaa itseni kanssa, ja erittäin ihanasti aikaa kaikkien kummajaisten keskellä, mitä
joskus erehdyn kutsumaan ystäviksi. Olen unohtanut miten teetä juodaan ja opein sen tänään uudel-
leen. Päässäni on soinut pelottavan paljon yksi ja sama biisi, minkä nyt tajusin soivan radiosta.
Tarkalleen ottaen olen tehnyt niin paljon asioita, että mun on pakko nyt
oikeasti pysähtyä edes ihan sekunniksi. Ihan vaan hetkeksi. Koska näyttää siltä, että olen vihdoin
oppinut pois siitä liikamiettimisen kirouksesta, mutta en ole osannut ihan tasapainottaa kaikkea
vielä. JinJang-homma ei toimi niinkuin pitäisi. Mutta kyllä se tästä, lupaanlupaan.

Tänään heräsin auringon paisteeseen ja mun aamutupakka maistui paremmalta kun pitkään, pitkään
aikaan. Mua on hymyilyttänyt aamusta alkaen vain koko ajan, vaikka oonkin ihan pirisen ja
kuumeisen näköinen. Tänään on hyvä päivä olla Janita.