maanantai 19. toukokuuta 2014

-----

Huomaan, etten osaa enää otsikoida. Well, Ihan sama. Lisäksi mun pitäisi juuri nyt kirjoittaa ennemmin siitä, miten permanenttiaine vaikuttaa hiuksiin ja mitkä ainesosat siinä ovat missäkin asemassa ja plaaplaa. Ehkä kuitenkin mielummin kirjoitan jotain kivempaa.
Kuvia on erityisen vähän. Ei anneta sen ärsyttää. Nyt on ollut hyvin paljon kesää muistuttavia ilmoja ja se saa mut hymyilemään. Mut saa myös hymyilemään hyvä ruoka, tee, ihana seura, taiteen ja
kulttuurin tunnit, päiväkirjan kirjoittaminen, iltalenkit, tää biisi, sellaiset hetket kun ei tarvitse sanoa
yhtäkään sanaa ja silti viestii jotain tajutonta, uudet vaatteet, tää fiilis, tää päivä, tää minä, tää elämä.
Ärsyttääkö teitä ikinä se, että mä oon aina näin onnellisuushuuruissa kun kirjottelen? Koska mä huomaan toisinaan, että ärsytän hieman itseäni näillä "oijee rakkaus rauha musiikki tee pus pus"-jutuilla. Voisin joskus leikkiä, että mulla on huono päivä ja sen pohjalta voisin kirjoittaa
kärttyisen postauksen missä valitan kohtuuttoman pitkistä koulupäivistä, huonosta säästä, siitä, että
kissat vainoaa mua ja ennenkaikkea siitä, kuinka pahasti ilkeä kassamyyjä voi pilata päivän.

Okeiokei, mutta for real, voisin tehdä öö jotain sellaista toivepostausjuttua, eli niinkuin laittaisitteko
minulle kommentteihin jotain toiveita, mistä haluatte että mä kirjoitan/kerron/whatever? Hihii, pus
tehkää niin, tulen kovin iloiseksi siitä!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

iltaa.

Satuin tänään eksymään blogini kävijälaskuriin jonka luvut hipovat kattoa. joten kaikki te
uudet olennot, tervetuloa maailmaani. Toivottavasti viihdytte täällä hyvin vaikka ympäristö
on tuntematon ettekä koskaan saa käsiinne karttaa.

Päivät ovat nykyään niin ihania. Kaikki alkaa tuntumaan vihdoin siltä, että olen löytänyt
siltä laudalta, minkä päällä olen tasapainotellut jo monen ajan, vihdoin tasapainon. Ja olen
kovin onnellinen siitä. Elämä tuoksuu kookokselta ja jopa se kamala keltainen tee maistuu hyvältä.
Random elokuva minkä kävin katsomassa Inkan kanssa olikin ehkä yksi ihanimpia näkemiäni
elokuvia. En tiedä edes miksi, se vain sattui osumaan juuri oikeille tunneille elämästäni.
Onnellisuus on sitä, kun pyörittelee yli 70 permanenttirullaa kampauspäähän ja
purkaa niitä sittensuuttumatta tai turhautumatta. Se on sitä, kun ei väsytä
aamulla herätessään. Sitä, kun uskaltaa kohdata ennen mahdottomalta tuntuneita
asioita oman päänsä  sisällä. Ja sitä, kun ei kuole paniikkikohtaukseen hämähäkin takia.
Kirjoitin päiväkirjaani torstaina yli kaksi ja puoli tuntia. Ja se kevensi oloani enemmän kun
loma tai kymmenen litraa teetä. Jumittuneet ajatukset lähtivät liikkeelle ja tajusin, että mulla ei
ole mahdollisuutta mihinkään muuhun kun tähän leveään, hieman vittumaiseen, hymyyn, mikä
mulla on ollut naamallani siitä päivästä asti, kun kirjoitin. Ja mun pitää nyt kirjoittaa vähän lisää
koska sataviisi koulutehtävää rästissä ja menetän taas taitoni käyttää näppäimistöä. pus murut.